Voimassaolon alku: 10.04.2025 10:04:43
1 § Nimi, kotipaikka ja kieli
Yhdistyksen nimi on Partiolippukunta Mesikämmenet r.y., jota kutsutaan näissä säännöissä lippukunnaksi. Lippukunnan kotipaikka on Espoon kaupunki ja sen kielenä on suomi.
2 § Tarkoitus ja toiminta
Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiotoimintaa. Partio on kasvatustoimintaa, jonka päämääränä on tukea lasten ja nuorten kasvua heidän yksilölliset ominaispiirteensä huomioon ottaen. Päämääränä on persoonallisuudeltaan ja elämäntavoiltaan tasapainoinen, vastuuntuntoinen, aktiivinen sekä itsenäisesti ajatteleva paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäsen.
Lippukunta pyrkii toteuttamaan tarkoitustaan partiokasvatuksen muodoin, johon kuuluvat kansainvälinen, kulttuuri-, raittius- ja yhteiskunnallinen kasvatus ja joita toteutetaan johtajakoulutuksen ja -huollon, kokousten, kurssien, leirien ja retkien sekä tiedotustoiminnan avulla.
Lippukunnan harjoittamassa uskonnollisessa kasvatuksessa noudatetaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon tunnustusta ja muuta uskontoa tunnustaville varataan oikeus saada oman tunnustuksensa mukaista kasvatusta.
Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa.
3 § Jäsenet
Lippukunnan varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen, joka hyväksyy sen säännöt ja tarkoituksen. Alle 15-vuotias hyväksytään jäseneksi vain huoltajan suostumuksella.
Lippukunnan kannattajajäseniksi voidaan hyväksyä sekä yksityisiä henkilöitä että oikeustoimikelpoisia yhteisöjä.
Kaikki jäsenet hyväksyy hakemuksesta hallitus.
Lippukunta voi kutsua kunniajäseniä.
Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät. Aiemmin jäseninä olleet säilyttävät jäsenoikeutensa jäsenedellytysten muuttumisesta huolimatta.
4 § Kunnialippukunnanjohtaja ja kunniajäsen
Kunnialippukunnanjohtajaksi voidaan lippukunnan kokouksen päätöksellä kutsua lippukunnan lippukunnanjohtajana ansiokkaasti toiminut henkilö. Hallituksen esityksestä kokous voi antaa ansioituneelle lippukunnan jäsenelle kunnialippukunnanjohtajan arvonimen. Kunnialippukunnanjohtajalla ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta, mutta äänioikeus hänellä on.
Kunniajäseneksi voidaan lippukunnan kokouksen päätöksellä kutsua lippukunnan hyväksi ansiokkaasti toiminut henkilö. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta, mutta äänioikeus hänellä on.
5 § Jäsenmaksu
Lippukunnan jäsen on velvollinen suorittamaan sekä vuotuisen jäsenmaksun että mahdollisen liittymismaksun. Lippukunnan jäsenmaksut ja liittymismaksut päättää lippukunnan kokous.
Varsinaisen jäsenen jäsenmaksu koostuu lippukunnan omasta jäsenmaksuosuudesta sekä sen piirin, jonka jäsen lippukunta on, ja Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n jäsenmaksuosuudesta. Lippukunta voi valtuuttaa Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n perimään jäsenmaksun lippukunnan puolesta.
Jäsen- ja liittymismaksu voi olla erisuuruinen varsinaisina tai kannattajajäseninä oleville yhteisöille ja luonnollisille henkilöille.
Lippukunnan hallitus voi vapauttaa varsinaisen jäsenen lippukunnan jäsenmaksuosuudesta kokonaan tai osittain. Jäsenmaksuvapautus voidaan myöntää taloudellisin, terveydellisin tai sosiaalisin perustein kalenterivuodeksi kerrallaan.
Kunniajäseniltä ja kunnialippukunnanjohtajilta ei peritä lippukunnan jäsenmaksua tai liittymismaksua.
6 § Jäsenyydestä eroaminen ja erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota lippukunnasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti joko lippukunnan hallitukselle tai lippukunnanjohtajalle. Hallitus voi päättää, että eroilmoituksen voi tehdä myös muuten todisteellisesti ja että myös muu hallituksen nimeämä voi ottaa vastaan ilmoituksen. Eroamisen voi ilmoittaa myös lippukunnan kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.
Hallitus voi erottaa jäsenen lippukunnasta yhdistyslain erottamisperustein. Jäsen voidaan erottaa myös, mikäli hän toistuvasti aiheuttaa toiminnallaan, esimerkiksi väkivaltaisella käytöksellä, olennaisen uhan lippukunnan toiminnassa jäsenten turvallisuudelle. Hallituksen erottama jäsen voi valittaa päätöksestä lippukunnan kokoukselle, jolle osoitettu kirjallinen valitus on jätettävä hallitukselle kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa erottamispäätöksen tiedoksisaannista, tiedoksiantopäivää lukuun ottamatta.
7 § Taustayhteisö ja vanhempainneuvosto
Lippukunnan taustayhteisönä on Espoonlahden seurakunta. Taustayhteisö ei ole lippukunnan toimielin, vaan se tukee lippukunnan toimintaa yhteistoiminnassa sen kanssa. Lippukunta noudattaa toiminnassaan taustayhteisönsä kanssa tekemäänsä taustayhteisösopimusta.
Lippukunnalla voi olla vanhempainneuvosto, joka muodostuu jäsenten vanhemmista ja jonka tarkoituksena on pyrkiä tukemaan lippukuntaa yhteistoiminnassa sen kanssa. Vanhempainneuvosto ei ole lippukunnan toimielin.
8 § Lippukunnan jäsenyys muissa yhdistyksissä
Lippukunnan jäsenyyksistä muissa yhdistyksissä päättää lippukunnan kokous.
9 § Lippukunnan kokous
Varsinainen lippukunnan kokous pidetään tammi-helmikuussa. Hallitus määrää lippukunnan kokouksen ajankohdan ja paikan.
Lippukunnan kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai lippukunnan kokouksen niin päättäessä myös postitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta.
Ylimääräinen lippukunnan kokous on kutsuttava koolle, kun hallitus tai lippukunnan kokous katsoo sen aiheelliseksi tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) äänioikeutetuista jäsenistä vaatii sitä kirjallisesti erityisesti ilmoitetun asian käsittelyä varten.
Lippukunnan ylimääräinen kokous on pidettävä kuudenkymmenen (60) päivän kuluessa siitä, kun vaatimus sen järjestämisestä on esitetty hallitukselle.
Hallituksen tulee kutsua koolle ylimääräinen lippukunnan kokous, jos toimintavuoden aikana hallitus aikoo suorittaa hankinnan, jota ei ole talousarviossa hyväksytty ja jonka hinta on yli 10 % menoarvion loppusummasta tai joka sitoo tulevien vuosien talouden suunnittelua
jokavuotisin menoerin. Ylimääräinen kokous päättää hankinnasta.
Jokaisella yli 15-vuotiaalla kuluvan vuoden jäsenmaksun suorittaneella lippukunnan varsinaisella jäsenellä, kunnialippukunnanjohtajalla ja kunniajäsenellä on äänioikeus lippukunnan kokouksessa.
Alle 18-vuotiaiden jäsenten huoltajilla on puhe- ja läsnäolo-oikeus lippukunnan kokouksissa.
Hallituksella on oikeus kutsua lippukunnan kokouksiin sidosryhmien edustajia, joilla on kokouksessa puhe- ja läsnäolo-oikeus.
Kokouksen päätöksellä voidaan myöntää myös muille luonnollisille henkilöille kokouksessa puhe- ja läsnäolo-oikeus.
Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
Lippukunnanjohtajan ja lippukunnan varajohtajan vaalissa kaikki ehdokkaat asetetaan vastakkain ensimmäisessä äänestyksessä. Jos ehdokkaita on useampia kuin kaksi, eikä yksikään heistä saa ensimmäisessä äänestyksessä ehdotonta ääntenenemmistöä, suoritetaan toinen äänestys kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä.
Muissa henkilövaaleissa vaali toimitetaan siten, että jokainen äänioikeutettu jäsen voi äänestää enintään yhtä montaa ehdokasta kuin on valittavia. Eniten ääniä saaneet tulevat valituiksi.
10 § Lippukunnan kokouksen koolle kutsuminen
Lippukunnan kokouksen kutsu on lähetettävä lippukunnan jäsenille kirjallisesti tai sähköpostitse viimeistään neljätoista (14) päivää ennen kokousta. Kokouskutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat sekä etäosallistumisen mahdollisuus ohjeineen.
Mikäli lippukunnan jäsen haluaa saada jonkin asian lippukunnan kokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle kolmekymmentä (30) päivää ennen kokouksen ensimmäistä mahdollista ajankohtaa.
11 § Lippukunnan kokouksessa käsiteltävät asiat
Lippukunnan kokouksessa käsiteltävät asiat:
- Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
- Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri.
- Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa.
- Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
- Vahvistetaan edellisen vuoden vuosikertomus.
- Vahvistetaan edellisen tilikauden tilinpäätös.
- Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille.
- Vahvistetaan lippukunnan liittymis- ja jäsenmaksujen suuruus seuraavalle
kalenterivuodelle. - Vahvistetaan kuluvan vuoden toimintasuunnitelma.
- Vahvistetaan kuluvan vuoden talousarvio.
- Valitaan lippukunnanjohtaja.
- Valitaan lippukunnan varajohtaja.
- Valitaan lippukunnan hallituksen jäsenet.
- Valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa taikka yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa.
- Valitaan lippukunnan edustajat ja heidän varaedustajat yhdistysten seuraaviin kokouksiin, joiden jäsen lippukunta on.
- Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
12 § Hallitus ja sen tehtävät
Lippukuntaa johtaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtajana toimivan lippukunnanjohtajan ja varapuheenjohtajana toimivan lippukunnan varajohtajan lisäksi 2-5 muuta jäsentä. Lippukunnanjohtaja, lippukunnan varajohtaja ja hallitus valitaan kerrallaan seuraavan kalenterivuoden varsinaiseen lippukunnan kokoukseen saakka. Hallitus valitsee keskuudestaan tai sen ulkopuolelta sihteerinä toimivan lippukunnansihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu lippukunnanjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan lippukunnan varajohtajan kutsusta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun lippukunnanjohtajan tai lippukunnan varajohtajan lisäksi vähintään puolet hallituksen muista jäsenistä on läsnä.
Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
Lippukunnanjohtajan tehtävänä on yhdessä lippukunnan hallituksen kanssa:
- johtaa lippukunnan toimintaa lippukunnan hallituksen ja kokousten päätösten sekä sääntöjen ja partiotoiminnasta annettujen yleisten määräysten ja ohjeiden mukaisesti.
- kutsua koolle ja johtaa asioiden käsittelyä hallituksen kokouksissa.
- pitää yhteyttä sidosryhmiin.
Hallituksen tehtävänä on:
- johtaa, kehittää ja valvoa lippukunnan toimintaa.
- edustaa lippukuntaa.
- vastata lippukunnan taloudesta ja omaisuuden huolellisesta hoidosta.
- valmistella lippukunnan kokouksissa käsiteltävät asiat, kutsua kokoukset koolle ja huolehtia tehtyjen päätösten toimeenpanosta.
- hyväksyä lippukunnan jäsenet hakemuksesta ja päättää jäsenten erottamisesta.
- pitää jäsenluetteloa.
- määrätä nimenkirjoittajat sääntöjen 14 §:n mukaisesti.
13 § Taloudellinen toiminta
Lippukunnan tili- ja toimintakausi on kalenterivuosi.
Lippukunta voi hakea toimintaansa varten avustuksia ja solmia erilaisia
kumppanuussopimuksia rahoittajien kanssa.
Lippukunta voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa arvopapereita sekä hankkia varoja toimintaansa varten järjestämällä tilaisuuksia, rahankeräyksiä ja arpajaisia, panna toimeen varainkeräyksiä sekä harjoittaa kioskikauppaa, kustannus-, monistus- ja majoitustoimintaa sekä kahvila ja ravintolaliikettä. Tarvittaessa lippukunta hankkii toimintaansa varten asianomaisen viranomaisen luvan.
Lippukunta voi omistaa ja hallita kiinteää ja irtainta omaisuutta. Lippukunnan kokous päättää kiinteän omaisuuden ostamisesta, myymisestä, vaihtamisesta ja kiinnittämisestä.
Lippukunnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun taloudellisen ansion hankkiminen siihen osallisille, eikä sen toiminta muutenkaan saa muodostua pääasiallisesti taloudelliseksi.
14 § Lippukunnan nimen kirjoittaminen
Lippukunnan nimen merkitsevät lippukunnanjohtaja ja lippukunnan varajohtaja yhdessä tai toinen heistä hallituksen erikseen määräämän toimihenkilön kanssa.
15 § Ohjesäännöt
Lippukunnan, lippukunnanjohtajan, lippukunnan varajohtajan, hallituksen ja lippukunnan toimihenkilöiden tehtävien ja toiminnan tarkempaa sääntelyä varten voi lippukunnan kokous tarvittaessa vahvistaa ohjesääntöjä.
16 § Sääntöjen muuttaminen
Näihin sääntöihin voidaan tehdä muutoksia lippukunnan kokouksessa, jos sääntömuutoksen käsitteleminen mainitaan kokouskutsussa ja jos sääntöjen muuttamista kannattaa vähintään kolme neljäsosaa (3/4) lippukunnan kokouksessa annetuista äänistä.
17 § Lippukunnan purkaminen
Lippukunta purkautuu, jos sitä koskeva päätös on tehty kahdessa perättäisessä vähintään kolmenkymmenen (30) päivän väliajoin pidetyssä lippukunnan kokouksessa ja vähintään kolme neljäsosaa (3/4) äänestyksessä annetuista äänistä on kannattanut lippukunnan purkamista. Kokouskutsuissa on mainittava, että kokouksessa käsitellään lippukunnan purkamista.
Jos lippukunta purkautuu tai se lakkautetaan, lippukunnan varat käytetään lippukunnan tarkoituksen edistämiseen lippukunnan purkamisesta päättäneen kokouksen määräämällä tavalla.