Monet aloittavat partion jo lapsena, mutta partio on hauska harrastus myös nuorelle. Mukaan voit tulla minkä ikäisenä tahansa! Partiossa pääset tekemään ja kokemaan uusia asioita, retkille, leireille ja moniin mielenkiintoisiin tapahtumiin, joissa tutustut uusiin, oman ikäisiin nuoriin ympäri Suomea. Parasta partiossa ovat hienot elämykset ja seikkailut yhdessä partiokavereiden kanssa.
Partiossa kaikki tehdään yhdessä kavereiden kanssa eikä ketään jätetä yksin. Partiossa opetellaan ja harjoitellaan monipuolisesti erilaisia asioita aina retkikeittimen käytöstä ja ensiavun antamisesta ryhmässä toimimiseen, johtamiseen ja arjen taitoihin. Nuoret myös tekevät yhdessä oman ryhmänsä kanssa erilaisia projekteja, jotka saattavat viedä aina ulkomaille asti! Partiossa opitaan tekemällä, joten sinun ei tarvitse osata mitään tiettyjä taitoja etukäteen. Riittää, kun olen valmis kokeilemaan uusia asioita ja pitämään hauskaa!
Mikäli joku kavereistasi on jo partiossa, kannattaa myös kysyä häneltä, voisitko tulla tutustumaan hänen partioryhmäänsä. Näin tunnet ryhmästä jo etukäteen jonkun ja aloittaminen on heti paljon helpompaa.
Liity mukaan
Viikkotoiminta ja ryhmät käynnistyvät jälleen elokuussa, joten nyt on hyvä aika ilmoittautua mukaan! Pääset mukaan etsimällä sopivan ryhmän.
Harrastus täynnä elämyksiä ja uusia kavereita
Partiossa kokoonnutaan yhteen oman ryhmän kanssa, joka koostuu usein 5-14 saman ikäisestä partiolaisesta. Ryhmässä nuoret pystyvät itse vaikuttamaan siihen, millaista ohjelmaa tehdään. Tästä omasta pienryhmästä muodostuu yleensä tiivis porukka, johon tutustuu hyvin ja jonka kanssa on kiva viettää aikaa.
Viikoittaisten kokoontumisten lisäksi partiossa osallistutaan usein ryhmän kanssa viikonloppuretkille, pidemmille leirejä, vaelluksille, partiotaitokisoihin ja erilaisiin partiotapahtumiin. Tapahtumien koot vaihtelevat pienestä retkestä Nuuksioon oman ryhmän kanssa, aina suurleireihin, joihon kokoontuu tuhansia partiolaisia ympäri Suomea ja maailmaa. Voit itse päättää, mihin tapahtumiin tahdot osallistua ja pääset itse vaikuttamaan siihen, mitä tapahtumassa teet. Partio on harrastus, jonka pääset itse tekemään oman näköiseksi.
Johtamista sekä vastuunottoa
Partiossa nuoret opettelevat ryhmän johtamista ja vastuunottoa. Yli 15-vuotiaat partiolaiset vetävät usein kaverin kanssa omaa, nuoremmista partiolaisista koostuvaa ryhmää. Ryhmän vetäminen antaa hyvää harjoitusta johtamiseen, suunnitelmallisuuteen ja vastuunottoon. Lisäksi nuoret voivat halutessaan ottaa itseään kiinnostavia vastuutehtäviä. Oman ikäisten ja vanhempien partiolaisten tukea on aina tarvittaessa tarjolla, joten partiossa ei tarvitse jäädä yksin.